sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Olen kadottanut ratsuni mutta löysin puistosta tulppaanin
Oikeesti. J ei soittanutkaan, se siitä. Oikeesti. En päätynytkään kapakkaan valloittamaan karaokea. Oikeesti. Ne kolme eivät menneetkään katsomaan bändiä vaan korvasivat sen elokuvalla. Oikeesti. Me tankattiin auto vitosella ja piti lähteä maakuntamatkailemaan. Oikeesti. Päädyttiinkin katsomaan erään herran aikaansaannosta ja ajattelemaan lihatonta ruokaa niiden kahden ahmiessa lihaisia pitsoja. Oikeesti. Toverini ensimmäinen toivo oli ottanut pillerin ja viimeinen kuumeessa. Oikeesti. Entäs ne kaikki muut toivot niiden kahden välissä? Kämpällä, kaukana, erotiikkabileissä tai avaruudessa. Oikeesti. Nukkuva herra ja viikattuja boksereita. Oikeesti. Kyttäävät poliisit, joiden olisi kuulemma kuulunut viedä kilvet ja antaa sakot. Päästivät meidät jatkamaan matkaa kotiin. Oikeesti. Kotona neljän aikaan aamulla ja huonosti nukuttu yö. Seuraava päivä kotona tehden henkistä kuolemaa. Oli tarkoitus mennä baariin, se jäi. Sauna ja tee veivät tällä kertaa voiton. Oikeesti. Nyt tuntuu hyvältä. Huomenna herään kymmeneltä. Laitoin puhelimeeni herätyksen ja herätin koiran astumalla melkein sen päälle. Kirjoitin työhakemuksen. Lopetin koulun. Oikeesti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti