Jos välittäisin

En odottanut mitään.

Istuin paikallani.

Näin sinut sivusilmällä.

Istuit siinä juoma kädessäsi.

Kuulin kitaran.

Kuulin särkyvän lasin.

Olin oikeassa.

En tiennyt mitä sanoa.

Oli kesä 2011.

Kaupunki oli kadonnut.

Päässäni soi Juha Tapio.

Kirjoitin tarinoita.

Niitä hölmöjä tarinoita.

Kirjoitin kirjeen,

jota en koskaan lähettänyt.

Vuosia sitten opin,

että elämä ei ole elokuva.

Vuosi toisensa jälkeen

toivon sen kuitenkin olevan.

Ja minä olen se helvetin

päähenkilö.

Voguessa työskentelevä.

Muistatko?

Rakkautta ja muita 

katastrofeja.

Halusin kertoa kuulumisiani

Lopetin tämän blogin kirjoittamisen kuukausia sitten ja aloitin uuden. Olin jo unohtanut, millaisia aarteita tämä blogi pitääkään sisällään. Halusin kirjoittaa, koska elämässäni on tapahtunut suuria muutoksia.

Opintoni Lahden kansanopistossa päättyivät. Suoritin yhdeksän kuukauden mittaisen journalistilinjan loppuun saakka. Olen ylpeä itsestäni ja saavutuksestani.

Muutin Lahdesta Nurmijärvelle viikko sitten. En ole vielä saanut kiinni tämän paikan hienoista puolista. Kotini on pieni ja hurmaava omakotitalo. Olen nyt avopuoliso. Ennen kammoksuin sanaa tyttöystävä, avopuoliso tuntuu jostain syystä yllättävän hyvältä. Löysin oikean miehen, sen vaaleatukkaisen.

Hevoseni Lulu sai unelmien tallipaikan Hyvinkään tuntumasta. Talli on iso ja siellä on loistavat mahdollisuudet treenaamiseen. Puhutaan, että sen paikan yllä on kirous. Siellä on tapahtunut paljon veritekoja vuosia sitten.

Uusi blogini löytyy osoitteesta yliarvostettua.com.
Käytän myös Twitteriä. Ja monia muita sosiaalisen median sivustoja.

Lokakuisena aamuna ikkunalaudallani

Jotkut asiat tuntuvat niin kaukaisilta. Se paikka, jossa on paljon hyviä muistoja. Ne ihmiset, joiden kanssa olen viettänyt elämäni hienoimpia hetkiä. Tuntuu epätodelliselta. Ehkä se on raastavaa ikävöintiä tai muutoksen pelkoa. Toisinaan on vaikea päästää irti jo menneistä hetkistä, vaikka tietäisi niiden kulkevan aina muistoissaan. Maailma on täynnä hämmentävää puhetta ja arvaamattomia tapahtumia. Tapahtumarikas elämä voi olla sitä parasta mahdollista, mutta toisaalta rauhallinen ja ehkä jopa hieman tasapaksu arki luo turvallisuuden tunnetta. Tarvitsenko sitä turvallisuutta? Voiko sen luoda jostakin muusta kuin rutiineista?

Tunnen itseni vanhaksi ja tylsäksi. Arkipäiväni alkavat kuudelta aamukahvilla ja sähköpostin tsekkaamisella. Laittaudun, kuuntelen musiikkia ja keräilen kamppeitani laukkuun. Jossain välissä käyn aamupalalla. Lähden kouluun ja illalla neljän jälkeen olen poikki. Käyn roller derby -treeneissä, tallilla, lenkillä tai kahvilla. Harvemmin tapahtuu mitään uutta ja jännittävää. Matkustan ajatuksissani toisaalle ja mietin miltä tuntuisi, jos kaikki olisi toisin. En väitä, että haluaisin asioiden olevan toisin. Haluan vain kokea asioita, erilaisia asioita. En halua jäädä kiinni routaiseen maahan marraskuisena aamuna. En halua sen olevan tulevaisuuteni.

Voiko ihminen muuttua? Onko jokainen ihminen kaavoihinsa jumittunut jääräpää, joka ei pääse irti vaikka kuinka taistelisi? Jos päättää muuttuvansa ja olevansa toistamatta samoja virheitä tai asioita kuin aikaisemmin, onko se tuomittu epäonnistumaan?

Elämä on sarja toistoja. Hengittämistä, puhumista, nauramista ja itkemistä. Samoja naamoja päivästä toiseen. Satunnaisia festarituttuja, jotka jäävät pelkäksi muistoksi. Luopumista ja saamista. Epätoivoisia yrityksiä ja virheistä oppimista. Taisteluita ja sankarina selviytymistä. Rakastamista.

Lyhyesti viime viikoista

Lahdessa on mukava asua ja kaupunki on kaunis iltaisin.
Sain kirjoitusduunia. Odottelen lounasta päätoimittajan kanssa.
Elän edelleen yli varojeni.
Mulla on poikaystävä, jolla on vaalea tukka. Tosi vaalea.
Harrastan roller derbyä.
Lenkkeilen monta kertaa viikossa ja teen lihaskuntoharjoituksia.
Huomasin, että on ihan okei olla täti. Saan söpöjä koruja.
Ainoa suklaa, jota nykyisin syön maksaa kolme euroa levy. Ja se levy on minimaalinen.
Herään joka arkiaamu kuudelta keittämään kahvia.
Kauraturpani saapui Lahteen tasan viikko sitten.
Olen heppaillut ahkerasti, voin sanoa olevani ylpeä itesestäni.
Tilasin kolme lehteä kotiin kannettuina.
Ne ovat Elle, Image ja Trendi.
Puhuin puhelimessa Tero Kartastenpään kanssa.
Juon tolkuttoman paljon vettä. Lahdessa se on kuulemma laadukasta.
Twitter on mun juttu. Huippu. Mahtavuutta.
Kuvataan poikien kanssa dokumentti.
Sen nimeksi saattaa tulla Kirkoista Lahdessa.

Big Brother on paskaa

Iltapäivälehtien etusivut täyttyvät kirkuvin värein painetuista kohuotsikoista, joissa kerrotaan mitä luksusvankilassa oikein tapahtuikaan edellisenä päivänä. Tulevaisuuden turhat julkkikset harrastamassa seksiä tuhansien silmäparien tuijottaessa kotisohviltaan. Naiset heiluvat ilman meikkiä ja miehet himoitsevat heidän villavaatteilla verhoiltuja vartaloitaan. Syntyy riitoja, romansseja ja yhden yön suhteita, joita ei pääse pakenemaan neljän seinän sisältä ulkomaailmaan. Ahdistus ja itkudraama täyttävät ihmisten päivät. Näistä aineksista on Big Brother tehty.

Ihmisten tarve olla esillä on käsittämättömän suuri. Joitakin vuosia sitten käsite turha julkkis toi mieleen lähinnä vain Johanna Tukiaisen, mutta ei hätää. Tänä päivänä asia on korjaantunut, sillä onhan meillä Big Brother. Kaikkihan sen pähkähullun tv- formaatin tietävät. Tulevaisuuden turhat julkkikset heitetään samaan taloon ja heille kärrätään litroittain alkoholia draamatilanteiden lisäämiseksi. Heitä valvoo aina niin isovelimäisen huolehtiva Big Brother, jonka tasapaksu ääni kaikuu kaiuttimista taukoamatta. Asukkaille annetaan tehtävä jos toinenkin. Päätarkoituksena on nolata asukit, jotta Suomen kansa saisi mahdollisimman hyvät naurut näiden reppanoiden kustannuksella. Jotta ihmiset lähtisivät moiseen mukaan, jonkinlaisen syötin asettaminen aikaisemmin mainitun julkisuuden lisäksi on välttämätöntä. Ja mikäpä muu ihmisiä vetäisi puoleensa yhtä tehokkaasti kuin raha. Porukka taloon lukkojen taakse ja perään huudot summasta, joka setelinippuna ilahduttaisi varmasti jokaisen duunarin lompakkoa. Eiköhän siitä katastrofaalisen hyvää viihdettä saada, nerokasta suorastaan.

Minne tahansa askeleensa suuntaakin, voi olla varma, että tämän kidutuskammion kuulumisilta ei voi välttyä. Rautatieasemalla ihmiset hölöttävät BB- talon ensimmäisestä seksisessiosta ja jokaisen lehden etusivulla komeilee vähintään yhden asukkaan pärstä dramaattisen kohuotsikon kera. Kun järisyttävästi otsikoitua varsinaista juttua alkaa lukemaan, käy nopeasti ilmi ettei kyseessä olekaan mitään meikittömyyttä tai ihastumista suurempaa. Pakkelinaamatkin lopettavat jossain vaiheessa jatkuvan meikkivoiteen naamaan tuputtamisen ja ihastuminen on täysin inhimillistä. Kun täysin normaaleista asioista aletaan paisuttelemaan koko kansaa ravistavia jymyuutisia, herää kysymyksiä. Eikö kotimaassamme osata kehittää mitään omaperäistä? Onko jokaisen ohjelman oltava jenkkiversion halpa kopio? Missä kaikki luovuus on? Mitä ihmettä medianerojen päässä oikein ryömii?

Jos televisiossa päivittäin pyörivä roska ei tavalliselle kansalaiselle riitä, ei hätää. On nimittäin tarjolla palvelua jos toistakin. 24/7 antaa jokaiselle mahdollisuuden seurata talon tapahtumia päivän jokaisena tuntina riippumatta kellonajasta. Mikäli paljas pinta kiinnostaa ja sen näkeminen omassa päivittäisessä elämässä ei syystä tai toisesta onnistu, tässä on loistava mahdollisuus todistaa alastonta kroppaa jos toistakin. Luonnollisesti tästä peritään pieni maksu, sillä mitään ei saa enää ilmaiseksi. Kyseisen formaatin perimmäinen tarkoitus taitaakin kansalaisten viihdyttämisen lisäksi olla rahallinen hyöty. Lisäksi löytyy Big Brotherin mobiilipalvelu, josta voit lukea uusimmat uutiset talon tapahtumista sekä katsoa örvellyksen ja itkun sekaista kuvamateriaalia. Mikä saa ihmiset maksamaan toisten alastomuuden ja sekoilun katsomisesta? Ehkä ne tissit sitten ovat jotain niin maagisen hienoa. Mikä tässä yhteiskunnassa oikein on vikana? Mene ja tiedä.

Kun ihminen viettää useamman viikon neljän seinän sisällä samojen naamojen kanssa, ei voi välttyä riidoilta ja sekasorrolta. Tokihan talossa hauskaakin pidetään tai ainakin yritys on kova. Viinantuoksuiset allasbileet muuttuvatkin useamman paukun ja oluen jälkeen helposti itkunsekaiseksi draamaksi. Alkupäivinä lämpimiksi muodostuneet välit kanssakilpailijoihin pyörähtävätki nopeasti täysin päinvastaisiksi tunteiksi olutpullon jos toisenkin tyhjentyessä. Ihmisten ärsyttävät piirteet tulevat humalatilassa paremmin esiin ja kukapa meistä ei laukoisi törkeyksiä helpommin alkoholia nautittuaan? Aamulla krapulapäissään sitten ihmetellään, kuinka edellisen illan sotkut selvitettäisiin. Mielipiteet ja näkemykset toisista ihmisistä muuttuvat ja sydänystävistä tuleekin vihamiehiä. Suomen kansa nauraa ja kertoo ystävilleen, kuinka pystyvät tuntemaan talossa sekoilevien ihmisten tuskan. Törkeää paskanjauhantaa sanon minä. Koittakaapa itse viettää edes yksi vuorokausi mahdollisimman sekalaisessa porukassa. Yksi huonolla itsetunnolla varustettu nuori nainen, pari alapäällään ajattelevaa miestä ja yksi rastapäinen maailmanpelastaja saattaisivat saada keskenään aikaan jo aikamoisen skandaalin. Kun sekaan heitettäisiin vielä turkiksia ja huippumerkkejä suosiva, koppava ja kovaääninen blondi, bileet vasta alkaisivatkin.

Kun monen viikon piina sitten vihdoinkin päättyy ja voittaja julistetaan, on aika palata takaisin siviiliin. Arvatenkaan se ei onnistu ongelmitta. Aikaisemmin jo arkipäiväksi muodostuneet rutiinit BB- talon ulkopuolella tuntuvat vierailta ja työläiltä. Kaikki tarvitsemasi ei ole enää saman katon alla, jossa nukut ja juhlit. Sinun täytyy otttaa taas vastuu omista päivittäisistä tarpeistasi eikä kukaan kerro sinulle, mitä seuraavaksi tulisi tehdä. Big Brother muovaa tavallisista kansalaisista iltapäivälehtien rakastamia kohujulkkiksia, jotka ovat talosta ulos päästyään sosiaaliseen kanssakäymiseen kyvyttömiä ja epäkelpoja. BB on paskaa.  

Mitä täällä tapahtuu?

- Mustaa kahvia pahvimukista
- Olet kansalaisen palvelija, et hallitsija
- Journalistisen kirjoittamisen perusteet
- Haaveita ja ajatuksia
- Picnic picnic
- Jotain karvanpoistosta
- Typeriä uutisia ja tilannetajuttomuutta jonkun toisen puolelta
- Todellisuus, tieto ja jotain ammatista
- Opiston asuntola, jossa kummittelee
- Lenkkeilyä ja epämääräisiä polkuja
- Tulkintoja ja maailman hahmottamista
- Kahvilan valintaa
- Hienoja valokuvia, tomaattia
- Hyökkääjät ilman suojia

Dam dam

Kirjoitan kirjoittamisen ilosta. Pari päivää sitten kirjoitin itsestäni kertomisen ilosta ja tarkoituksenani olisi kirjoittaa seuraavaksi työn ilosta. Tahdon, tahdon, tahdon. Tahdon myös sitä ja tätä. Unohtamatta tuota. Tahdon sinne hemmetin katolle. Parikymppinen ruho ei ole samanlainen kuin nuorempi. Samuli Putron uusin levy on kultaa. Rakastan.